Ensimmäinen maraton takana ja heti tuli oma ennätys.

Yö meni hiukan rauhattomasti nukkuessa. Varmaankin jännitys teki tehtävänsä. Heräsin lauantaiaamuun jo seitsemän jälkeen, makasin väkisin yhdeksään saakka ja sainkin muutaman minuutin pätkiä vielä nukuttua. Yhdeksältä pirahti herätyskello ja nousin aamupalalle. En alkanut kikkailemaan, vaan söin normaalisti muroja, tuoremehua ja kaksi riittomukillista kahvia. Vatsan toiminta alkoi hetimiten, samoin tapahtuu niinä aamuina, kun illalla pitää lähteä soittokeikalle.

Yhdentoista aikaan oli lähtö Helsinkiä kohti. Söin vielä sitä ennen näkkileipälevyn juuston ja kurkkuviipaleiden kanssa, jugurttia myös. Vatsa tuntui kumman täydeltä vaikka rouva hoputti, että ethän sinä tuolla jaksa, ethän sinä ole mitään syönyt.

Ennen yhtä olimme jo paikan päällä. Autolle löytyi pysäköintipaikka varsin helposti, vain muutaman minuutin etsinnän jälkeen. Kuluttelimme aikaa stadionin liepeillä, kävimme expo-alueella katselemassa ja ihmettelimme ihmisten vilinää. Uimastadionin portilla kävin Seppolaisten yhteentörmäyksessä, parisanat vaihdettiin Unazin, Kalmanin ja ???:n kanssa.

Kävin laittamassa juoksutamineet päälle. Siinä pukeutuessani eräs nainen sanoi, että sulla on housut nurinpäin jalassa. Sanoin, ettei ole. Olen lukenut Henkilö-nimimerkin kirjoittaman trikootarinan juoksufoorumilta, ei mene housut nurinpäin minulta. Pesulappu oli takaa näkyvissä, siitä ehkä johtui tuo maininta.

Puoli kolmen aikoihin hiippailtiin lähtöalueelle, joka oli vielä puolityhjä. Jalkakäytävän reunassa tytöt pitelivät kylttejä joiden mukaan valitsin 4.30 kohdan. Lähtöalue täyttyi vähitellen ja loppujen lopuksi lähtölaukaus kajahti. Noin viiden minuutin jälkeen pääsin lähtövaatteen kohdalle ja juuri sopivasti kaiuttimista kajahti "See you later alligator. So long. Goodbyyyyyeeee...". Sykemittari käyntiin ja juoksuksi. Edellä oleva näkymä oli todella hieno ja vaikuttava, kun valtava ihmismassa siirtyi kuin yhdestä käskystä kävelystä juoksuun.

Ensimmäisen juomapisteen ohitin oman pullon turvin. Kohta jo tuli tykytyksiä, kun sykemittari päästi pitkän piippauksen. Onneksi se johtui vain raitiotiekiskoista, jotka pistivät matkamittarin sekaisin. Lähdön tiimellyksessä olivat 4.30 jänikset päässeet pari kolmesataa metriä karkuun ja niitä sai ihan tosissaan juosta kiinni. Jokaisella juomapisteellä ne vetäisivät saman kaulan taas eroa.

Keilaniemen helikopteritasanteella veti joku bändi loistavaa juoksumusaa, särökitara ja täysin juoksurytmiin sopiva tempo. Jänisräikät ja pikkurummut pärisivät, ihmiset taputti ja huuteli kannustushuutoja, hieno tunnelma juosta. Ennen kahtakymppiä tuli ensimmäiset vastaan, heillä oli jo yli kolmekymppiä takana. Esplanadin puiston yleisömeren keskellä juostessa oli jo suuren urheilujuhlan tuntua. Makasiinilaiturin juottopisteen juontaja lörpötteli mukavasti kun siitä oli mentiin kahteen kertaan.

Jossain ennen kolmeakymppiä ohitin tytön/naisen, jolla sisäreidet punotti aika lahjakkaasti. Varmasti olivat myös kipeät. Samoilla haminoilla tuli vastaan viimeinen juoksija, tummaihoinen hiukan tuhdimpi tyttö. Yhä enenevässä määrin alkoi olla pohkeitaan venyttäviä juoksijoita puiden, liikennemerkkien ja sillankaiteiden pielissä. Jänikset pistivät jarrut päälle, ilmeisesti oltiin saavutettu tavoitenopeus. 37 kilometrin kohdalla joku juoksija päästi kovan karjaisun ja veti voltit suoraan nurmikolle - kramppasi oikein tosissaan. Musta-asuinen juoksijanainen sanoi vierestä, ettei enää ole kuin puoli tuntia maaliin. Ajattelin, että niinhän se on, eihän se ole kuin minun vakituinen lyhyt lenkki, ja painoin kaasua. Hitaasti jäivät jänikset jälkeen.

Paciuksenkaaren loppupäässä joku huusi kannustushuutoja niin kovasti, että varmaan ei tänään puhu enää mitään, hienoa myötäelämistä. 40 km kohdan ylämäki meinasi viedä jalat alta, mutta pidin askeleen juoksussa. Siitä alkoi mahtava, loiva alamäki kohti stadionia ja selkiä tuli vastaan solkenaan. Loistava tunne kertakaikkiaan. Aidan viertä viimeinen ylämäki ja kurvi maratonportille. Loppukaarteeseen kolmosrataa - ilman loppukiriä - selkä suorassa ja hymy huulilla. Stadionin jättikaiuttimista kuului selostaja sanovan vielä minun nimen ja paikkakunnakin, piti oikein tuulettaa parikymmentä metriä ennen maalia. Ajanottolaitteet piippasi ja se oli siinä.

Rouvaa koitin etsiä katsomosta, en löytänyt. Matkalla nähtiin kyllä sovituissa paikoissa. Sai hän vielä joitain hyviä valokuviakin. Mitali kouraan ja chip irti kengästä. Jäätee muovikassissa ja jukurtti kouraan, pepelaku ja jäätelö vielä lisäksi. Muistin tässä vaiheessa pysäyttää sykemittarinkin, onneksi oli järjestäjien puolesta ajanotto, oma meni parilla minuutilla pieleen. Rojahdin stadionin nurmikolle selälleni ja söin jäätelöä. Se maistui taivaalliselle. Vieressä joku nainen oksensi, pari äijää ähki tuskissaan kun jalat kramppasi, tunnelma oli hämmentynyt.

Kävin pistämässä arkivaatteet päälle ja sain puhelun rouvalta. Tavattiin stadionin ulkopuolella, sain pikkupullon shamppanjaa poksautettavaksi. Kotimatka alkoi.

Tilastojen havinaa: Sijoitus 3265. Kolmenkympin jälkeen ohitin yli 500 juoksijaa, ilmankos se tuntuikin siltä, että selkiä tulee vastaan. Kaikenkaikkiaan ohitin yli 900 juoksijaa, aika moni ohitti myös minut.

Tunnelma on nyt semmoinen, ettei ehkä jäänyt viimeiseksi juoksuksi tämä. Lähipäivät sen näyttää, kuinka kipeäksi koivet tulee ja jatkuuko kiinnostus tuohon hölkkään.

42,2 km, 4:28, 157, 06:21/km